Lumiset puut ovat äärimmäisen kauniita. Se hetki, kun lunta sataa eikä tuuli tai lauhtuminen ole vielä ehtinyt poistaa lunta puiden oksilta, on upea. . Puut ovat kuin taideteoksia. Luonto on kuin taideteos. En lakkaa ihmettelemästä sen yksityiskohtien runsautta, vaihtuvuutta, kauneutta ja ainutkertaisuutta.

Olen paljon miettinyt, että onko ihmisen pettymysten lähtökohtana omat odotukset? Voimmeko pettyä, jos emme odota mitään? Mietitäänpä rakkautta. Ihmisten välistä rakkautta. Muodostamme jo lapsena käsityksiä miten meitä tulisi rakastaa. Ja niin monesti me petymme omiin vanhempiimme, kun he eivät rakastakaan meitä sillä tavalla, jolla odotamme. Onko kaikessa kyse siis vain omista odotuksistamme? Näemme vain sitä mitä haluamme nähdä. Ja kun emme näe sitä mitä haluamme, petymme. Kaikki odotukset ovat meissä itsessämme.

Odotuksiamme täydentää vielä vertailu. Ystäväni Maijan (heitin vain jonkun nimen tähän) isä kun teki Maijan kanssa lapsena jo sitä ja tätä. Maijaa syliteltiin, Maijalle luettiin joka päivä satuja. Mutta minä! Minun isäni antoi minulle vain rahaa. Ei pitänyt sylissä, ei puhunut kauniisti. Minä niin odotin kaikkea erilaista! Niin, minä odotin hänen näyttävän minulle rakkauttaan tavalla, jonka olin itse luonut ja kuvittanut sitä vertailemalla vielä muihin ihmisiin. Entä jos vanhempi ei osaa näyttää rakkauttaan vaikkapa muuten kuin antamalla rahaa? Jos hän ei pysty muuhun? Entä jos vanhempi osaa osoittaa rakkauttaan vain huolehtimalla? Hänellä ei ole resursseja siihen kaikkeen mihin Maijan isällä. Onko elämäni tällöin pilalla?

Ei, ei se ole pilalla. On vain riisuttava itsensä kaikista odotuksista. Huomattava, että ihmiset osoittavat rakkautta eri tavoin. Toiset pystyvät enempään kuin toiset. Se on elämän laki. Sitä vastaan ei kannata taistella. Kun riisuu itsensä odotuksista, huomaa, ettei mitään maailmaa kaatavaa olekaan tapahtunut. Löytyy armo. Armollisuus itseä kohtaan, mutta ennen kaikkea armo niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat mielestäsi kohdelleet sinua väärin eivätkä ole rakastaneet. Kaikki onkin hyvin. Löytyy myös vastuu. Vastuu omasta itsestä. Minä olen se, joka on minusta vastuussa. Ei odotukset, ei toisten toiminta, ei mikään muu kuin minä itse. Armo ja vastuu- tasapaino.

Hassua, että kohta on jälleen joulun aika. Vuodet vierivät vauhdilla. Joulussa on erityistä taikaa. Aistin sitä joka puolella joulukuussa. Hienoa aikaa. Odotuksen aikaa. Ensimmäisen adventin lähestyessä kaivoin vanhoja joulukoristeita ja löysin nämä veikeät enkelit. Katselin niiden silmiä. Voi kun ovat jännät. Aivan kuin japanilaisilla! Kääntelin enkeleitä ja huomasin niissä pienen tekstin "Made in Japan". Nämä ovat todella vanhoja, aarteita.