Se on kesä nyt. Kysyin itse asiassa tänään veljeltäni, että onko nyt siis kesä? En ole vielä saanut tunnetta kesästä. Mutta ehkä se sieltä vielä tulee kunhan ilmat vähän lämpenevät. :)

Poikkesin muutama päivä sitten pitkästä aikaa Seitsemisen kansallispuiston luontokeskuksessa ja villisikaburgerin syönnin ohella löysin tieni näyttelyyn, jossa oli esillä moottorisahalla tehtyä eläinhahmoja sekä luontoaiheisia huovutustöitä. Olivat upeita kaiken kaikkiaan! Kyllä on taito hallussa näillä ihmisillä, jotka tällaisia tekevät!

Mietin tuossa kaikkia niitä leikkauksia mitä läväytettiin eetteriin tässä vajaa viikko sitten. Erityisesti kirpaisi se, että päiväkotien ryhmäkokoja kasvatetaan. On ymmärrettävää, että tällaisessa taloustilanteessa on pakko kiristää vähän joka puolelta, mutta lapsista säästäminen  saa aina ihoni kananlihalle. Heissä on kuitenkin maan tulevaisuus ja jos siellä laitetaan alulle ongelmakierteitä niin se ei tule mitenkään edulliseksi yhteiskunnalle. Päiväkodeissa tehdään jo tällä hetkellä töitä todella hektisessä ympäristössä. Lapsiryhmiä ylitäytetään eli käytännössä monissa paikoissa lapsia on enemmän hoidossa kuin pitäisi, koska täyttöprosenteissa tavoitellaan yli sataa. Ongelma on myös se, että päiväkodit ovat usein auki välillä 06.00-17.00 (18.00). Työntekijöiden työajat sijoittuvat näiden tuntien sisään ja jokainen ymmärtää, että kaikki ryhmän aikuiset eivät ole paikalla tuota koko aikaa jos työaika on se vajaa 8 tuntia. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi iltapäivän tunteina, kun lapsia on vielä paikalla suurin osa, voi parilla (jopa yhdellä) työntekijällä olla kontollaan ihan valtava määrä lapsia ja turvallisuus vaarantuu kaikilla. Mietin kauhulla niitä iltapäiviä, kun joskus jäin itse yksin jopa 12 1-2-vuotiaan lapsen kanssa. Siinä oli luovuus kunniassaan, kun kukaan ei ohjaudu puheella, samalla harjoitat kasvatuskumppanuutta vanhempien kanssa, huolehdit jokaisen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista jne. Kuka sanoikaan, että päiväkotityö on niin kovin helppoa? :)

Lisäksi monien päiväkotien tilat ovat todella ahtaita. Ja hommahan toimisi loistavasti, jos lapset olisivat kuuliaisia ja tottelevaisia. Totuus kuitenkin nykyaikana on se, että vanhemmuus on monissa perheissä hukassa ja lapset yhä moniongelmaisempia ja levottomampia. Yhtälö ei todellakaan miellytä itseäni. Haluaisinpa tehdä päivän töitä sen ihmisen kanssa päiväkodissa, kuka on tämän ajatuksen takana.

Säästötoimien innoittamana kirjoitin myös kolumnin, joka julkaistiin Kurun Lehdessä 28.5.2015.

**********

Aitoja kohtaamisia tarvitaan

Rahaa on kuulemma maailmassa enemmän kuin koskaan. Monesti kyllä mietin, että missä se on, kun sitä ei tunnu olevan enää ollenkaan. Mutta on nämä länsimaiset yhteiskunnat silti täynnä helppoutta, turhuuksia, viihdettä, teknologiaa ja ihan kaikkea. Mutta mikä asiasta tekee mielenkiintoisen, on se, että ihmiset voivat yhä huonommin. Harva tuntuu olevan tyytyväinen. Vaikka eteen kannettaisiin kultaharkkoja hopeatarjottimella, valittaminen alkaa vähintään seuraavana päivänä. Olen miettinyt, että mikä nykyaikaa vaivaa?

Olen päätynyt ajatuksiin yhteisöllisyydestä ja turhautumisesta. Tekijöitä on varmasti yhden kirjan verran, mutta ainakin tätä yhteiskuntaa vaivaa yhteisöllisyyden puute. Yksilöllisyys on viety niin tappiin, että yhteisöllisyys on jäänyt auttamatta sen jalkoihin.

Ihmisen perusolemus on kuulua toisten ihmisten joukkoon. Saada hyväksyntää ja kuulua yhteisöön. Vaan mitäpä tekee yhteiskunta? Ajaa meitä pois yhteisöllisyydestä, kauemmaksi siitä mitä meidän syvin todellisuus on. Asioi nettipalvelussa, älä edes soita meille. Tarvitseeko ihmetellä, että nuorten sukupolvien sosiaaliset taidot alkavat rapistua, koska niitä ei enää tarvitse harjoittaa edes arkipäiväisten asioiden hoidossa? Teknologia ei koskaan korvaa aitoa ihmiskontaktia, joka on osa ihmisen hyvinvoinnin pohjaa.

On liikaa kaikkea. Liikaa valinnan mahdollisuuksia. Liikaa viihdykkeitä. Liikaa tavaroita. Turhautumista. Kaikesta tehdään vaikeaa. Juuri kun totut johonkin, se muuttuu. Olemme saavuttamassa pistettä, jossa kaikki on viety äärilaidoille. On helppoa saada lisää ja hienoa saada elämään helppoutta, mutta entä toisinpäin? Voiko yltäkylläisyys jatkua ja koko ajan saada lisää? Olemmeko kohta todella tilanteessa, jossa on alettava luopua edes jostain? Edes jostain edusta, helppoudesta, turhuudesta ja jostain siitä, mikä on vienyt meitä kauemmaksi toisistamme ja ihmisyyden todellisesta olemuksesta.

Näen tulevaisuudessa myös valoa, koska on toiveita, että hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden tuoma henkinen kurjuus lähentäisi meitä toisiimme ja todelliseen ihmisyyteen. Se veisi meistä kateutta, katkeruutta, negatiivisuutta ja kaikkea mikä saastuttaa ihmisen henkisyyttä. Se toisi yhteisöllisyyttä ja palauttaisi ihmisiä elämän peruskysymysten ääreen.

Kaiken yltäkylläisyyden keskellä tämä yhteiskunta on henkisesti todella raaka. Yksin on tällaista jatkuvaa muutosta, ikäviä uutisia ja vaikeuksia vaikea jaksaa, mutta uskon, että palauttamalla yhteisöllisyyttä elämään, on meidän mahdollisuus pitää useampi ihminen kiinni elämän virrassa. Älä siis aina mene nettiin, mene välillä ihmisten ilmoille.