vohveli3.jpg

Kaupungilla liikkuminen on välillä haastavaa, mutta jopas on mennyt 2,5 kuukautta tässä ostolakossa! Vapaapäivinä tulee usein lähdettyä kaupungille ja kyllä ne vaatekauppojen näyteikkunat naista houkuttelevat. Mutta sen sijaan, että olisin astunut niihin sisään, olen elvyttänyt kahvilaharrastustani ja viihtynyt niissä. Sen muutaman euron mitä laittaisin vaatteisiin (ja vaatteisiin  menisi kyllä vähän enemmänkin.. ) käytänkin nyt kahviloihin. Tampereella on paljon kivoja kahviloita, mutta ehdoton suosikkini kaikessa yksinkertaisuudessaan löytyy Ojakadulta, aivan Tuomiokirkon kulmilta. Ojakatu on yksi suosikkikatuni Tampereella, koska siinä on jotain Keski-Euroopan henkeä.

Vohvelikahvila sijaitsee Tampereen pienimmässä kivitalossa ja siinä onkin jotain perin sympaattista. Pieni on kaunista ja tunnelmallista. Pysähdyn tänne välillä hetkeksi kaupungilla liikkuessa. Viimeksi poikkesin vohvelille yksin ja tilasin suussasulavan savukalavohvelin teen kera. Vohvelit saa muuten myös gluteenittomina ja sepäs hyvä tällaiselle tarkan ruuan vartijalle. Paitsi pähkinävohvelia ei kuulemma saa. No, ehkä selviän ilman pähkinävohvelia!

vohveli2.jpg

Kahviloissa käyminen on kiehtovaa, jopa terapeuttista. Istua rauhassa, katsella ympärilleen ja vain olla. Katsella sisustusta, sen yksityiskohtia ja ihmisiä. Rauhoittua hetken. Niin, miten sitä ehtii istua kahvilassa? Ajattelen, että kiire on järjestelykysymyksiä. Jos tänään en nauti elämästä niin koska sitten? Huomenna? Ensi viikolla? Kohta onkin jo seuraava kuukausi, seuraava vuodenaika, uusi vuosi. Ja milloinkaan en ehdi. Ei se niin voi mennä. Elämä on tässä ja nyt ja jos en pysähdy siitä nauttimaan ja huomaamaan sen kauniita yksityiskohtia niin ohihan se menee. Ei ole aikaa mihinkään, kun kalenteri on täynnä. Ajattelen, että aitoa ja todellista kiire on silloin, kun on hengenhätä. Miksi siis käyttäytyä koko ajan kuin asunto olisi tulessa? Muuten kuin hengenhädässä kiire onkin aika turhaa elämän ryöstämistä ja oman pään kehittämää kujanjuoksua. Suomalaisille kiire on juoksua aikatauluja vastaan, koska me suomalaisethan olemme täsmällisyyden huippuja. Turun yliopiston dosentti Matti Kamppinen sanoi joskus osuvasti Hesarin haastattelussa: "Jos maailmanloppu tulisi tänään klo 18, suomalaiset olisivat ainoa kansa, joka olisi pettynyt, ettei se tullutkaan. Suomalaiset eivät voi sietää tällaista epätäydellisyyttä."

Olen nuorempana ollut aina joka paikassa etuajassa. Välillä paljonkin. Kiltin tytön syndroomaa osa miljoona. Aloin sitten kerran miettiä, että mitäs järkeä nainen on kuluttaa elämässä iso aika odottamiseen. Koska iso aikahan siitä tulee, kun laskee kaikki odottamiset: ystävien tapaamiset, lääkäri, hammaslääkäri, hieroja ja muut asioinnit. Turhanpäiväistä odottamista, kun mihinkään harvoin pääsee etuajassa. Päinvastoin. Siksipä käänsin kerran kelkkani ja aloin saapua paikalle vain hetken etuajassa. Saatan jopa myöhästyä. Huih! Ja hengissä ollaan! ;)

Kahviloihin voi onneksi mennä oman aikataulun mukaan. Ihanaa, että on kahviloita ja ystävällisiä työntekijöitä palvelemassa meitä kahviloiden ystäviä. Bon appetit!

vohveli1.jpg