Vuosi 2014 oli elämäni raskain vuosi. Sitähän ihmisen elämä on, ylä-ja alamäkiä. Oppiakseen arvostamaan hyviä aikoja, on hyvä käydä vähän kuopimassa multaa elämän peruslähteillä. On hyvä, että elämä lyö välillä polvilleen. Näyttää, että et sinä kaikkea kestä. Ei sinun ruumiisi mikään höyryjuna ole. Näyttää oman rajallisuuden ja pienuuden. Vuoden vaihduttua sitä itse kukin miettii mennyttä vuotta. Kiittää ja kumartaa sille tai ei ehkä haluaisi muistella sitä ollenkaan. Toinen ottaa opikseen, toinen ei pysähdy, joku jatkaa samoja polkuja ja yksi on uuden äärellä.

Mitä mennyt vuosi opetti? Se opetti monta asiaa.

- rakasta itseäsi

- rakasta lähimmäisiäsi, mutta pystyäksesi tähän harjoittele ensimmäistä kohtaa

- anna anteeksi

- hyväksy

- älä pelkää

- lepää ja anna aikaa itsellesi

- opettele sanomaan ei

Itsensä rakastaminen on itsensä hyväksymistä. Ei tarvitse pullistella peilin edessä ja suudella hauistaan rakastaakseen itseään vaan tärkeintä on löytää rakkaus itseen kokonaisuutena. Kaikkine hyvine ja huonoine ominaisuuksineen. Itse löysin sen parhaiten, kun jouduin pohjalle ja sieltä löytyi myös anteeksianto niillekin ihmisille, jotka ovat olleet ilkeitä ja pahoja elämäni varrella. Mutta hienoimpia oivalluksia viime vuonna oli se, että harva ihminen tekee tahallaan toiselle pahasti. Hän ei vaan osaa, hän ei pysty muuhun. Hänellä on oma taakkansa, joka purkautuu tavallaan. Olemme vain ihmisiä. Tosin, ymmärsin myös, että anteeksiannon merkitys on suurin itselleni. Miksi kantaisin mukanani toisen vihaa, toisen loukkaavia sanoja tai ilkeyttä? Kantakoon jokainen ne omassa sisimmässään. Miksi yrittäisin muuttaa mitään? Miksi taistelisin elämää vastaan? Minun tehtäväni on hyväksyä ja antaa anteeksi. Se on muuten suurinta voimaa mitä olen koskaan kokenut. Ei se, että taistelee vastaa, kapinoi, iskee takaisin, vaan että hyväksyy ja antaa anteeksi. Se on palvelus sinun kehollesi ja hyvinvoinnillesi.  Sitä kautta löytyy myös todellinen kyky pitää puoliaan. Ilman turhaa draamaa.

En ole oikein koskaan jaksanut ihmisiä, jotka kieppuvat negatiivisuudessa. Nyt jaksan heitä yhä vähemmän. Onko tällaisille negatiivisuuden juoksupyörässä rullaaville kanssaihmisille oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti, ikinä tapahtunut mitään? Ovatko he poimineet itseään maan raosta? Ovatko he tajunneet elämän rajallisuuden? Voi kun naapurin Kallekin katsoi taas minua väärällä tavalla, voi kun juuri sitä laatua Oltermannia ei löytynyt kaupasta, voi kun minä en ole sitä ja minulla ei ole tätä ja sairauksiakin on vino pino. Voi sitä rypemisen määrää! Olen opetellut pysäyttämään itseäni ennen kuin päästän suustani valituksen autuaita virsiä. Koska se on turhaa, asiat ovat monesti myös hyvin. Sairaudet, joita meillä kaikilla on, eivät parane valittamalla- päinvastoin. Negatiivisuus on myrkkyä mielelle, joka taas vaikuttaa kehon hyvinvointiin. Naapurin Kallen ilmeestäkään en voi sanoa mitään, koska täytyisi kysyä häneltä mitä hän ajattelee. Pärjään sillä juustolla, joka jääkaapissani on. Negatiivuus on myrkkyä ja jokainen voi valita kuinka paljon myrkyttää sillä itseään ja ympäristöään. Toimiminen on eri asia. Sillä ja rakkaudella muutetaan maailmaa. Murehtiminen vain paisuu murehtiessa. Sitä paitsi murehtiessa aktivoituvat aivoissa eri osat kuin miettiessä hyviä asioita. Millaisia viestejä haluat omalle kehollesi siis antaa? Elämä kantaa, vaikkei jokainen päivä olekaan ruusuilla tanssimista!

Sairastelu opettaa paljon omista rajoista. Erityisesti se opettaa sanomaan sen maagisen sanan "ei". Se sana on pakko opetella sanomaan, koska omat voimavarat eivät enää riitä kaikkeen. Oikeastaan sairastelu pakottaa siihen ja se on täysin positiivinen asia. Se on myös helpotus ja yksi kasvamisen avaimia. Kyllä elämä haluaisi sinut niin imeä kuiviin, käyttää kaikki voimavarasi ja lopulta jättää sinut selviämään. Sillä yksin tässä elämässä on jokainen. Kaiken keskellä jokainen on oma yksilö, vastuussa itsestään. Kun olet huipulla, ympärillä kuhisee ihmisiä, mutta kun olet heikoimmillasi, kuka jää vierellesi? Siksi sinä tarvitset omia rajoja, rakkautta, tahdonvoimaa, uskoa, luottamusta, naurua ja positiivisuutta. Ihanaa uutta vuotta kaikille hymyn kera! :)

P.S. Kaksi kuukautta täynnä eikä elämääni ole ilmestynyt yhtäkään uutta vaatetta, kenkää, laukkua, korua, astiaa tms.! Saan vähän röyhistellä rintakarvojani- vaikkei minulla sellaisia olekaan, mutta noin niinkuin kuvainnollisesti! :)