nokkonen.jpg

Tänä vuonna ei vielä näin isoja nokkosia ole näkynyt, mutta huomasinpa muutama päivä sitten, että ensimmäiset pienet nokkoset puskevat maan läpi! Nokkonen on mielestäni villiyrttien ehdoton ykkönen. Turvallinen, helppokäyttöinen ja todellinen ravintoainepommi. Kunhan muistaa, ettei keräile nokkosta talojen vierustoilta, navettojen takaa ym. paikoista, joissa on mahdollisesti niin rehevä maa, että nokkosen nitraattipitoisuus on turhan korkea. Ainahan nokkosessa vähän nitraattia on, koska se kasvaa rehevillä paikoilla, mutta jos sen nappaa sontaläjien vierestä niin nitraattipitoisuus on taatusti turhan korkea.

Nokkonen sisältää paljon C-vitamiinia, rautaa (enemmän kuin pinaatti!), kalsiumia (enemmän kuin maito!), lehtivihreää, aminohappoja, sinkkiä, seleeniä, mangaania, kaliumia, magnesiumia, A, E, B ja K1-vitamiinia ja piitä.

Kansanperinteessä nokkonen tunnetaan  vahvistavana ja verta puhdistavana rohtona, joka on ollut apu lähes kaikkiin vaivoihin. Sitä on pidetty hyvän kunnon, virkeyden, vastustuskyvyn, elinvoiman, muistin ja seksuaalisen potenssin lisääjänä. Nokkosta on käytetty myös tukemaan hengitysteiden ongelmia, estämään eturauhasen liikakasvua sekä lievittämään nivelkipuja.

Nokkonen alentaa verensokeria, tasaa verenpainetta, lisää hemoglobiinin ja punasolujen määrää ja hoitaa anemiaa. Se edistää ruuansulatusta, kiihdyttää aineenvaihduntaa ja normalisoi suolen toimintaa.

Kaiken kaikkiaan tämä rikkaruohona pidetty kasvi on ihan mieletön terveyspommi! Parhaimmillaan se on keräämällä keväällä ja alkukesällä tuoreet pienet nokkoset, koska niissä ravinnepitoisuudet ovat korkeimmillaan. Itse olen käyttänyt nokkosta jo vuosia; nokkoskeittoa, nokkoslättyjä, nokkosteetä... hanskat käteet, nokkosia nippu ja kuivamaan. Kaupoista saa esimerkiksi hyötykasvikuivureita. Itse viritän yrttinippuja vanhempieni pannuhuoneen kattoon aina pariksi viikoksi, jonka jälkeen murustelen kuivuneet yrtit lasipurkkeihin. Viime kesänä nokkosia tuli kuivattua juuri sopiva määrä, koska nyt on menossa viimeinen purkki ja uudet ovat maasta jo tuloillaan.

ihmekasvi1.jpg

P.S. Vinkkinä kaikille naisille: nokkosen kukat ovat kuulemma omiaan lisäämään miesten seksuaalista aktiivisuutta, joten ainahan voi vaikka salaa hauduttaa miehelle nokkosenkukkateetä. ;) Kuulin kerran villin jutun, että jossain hevostallilla heppatytöt olivat tietämättään syöttäneet orhille ison kasan kukkivia nokkosia, jonka seurauksena polle oli tullut aitojen läpi ja lähtenyt etsimään tammoja. ;) Se onkin sitten eri asia millä raavaan miehen saa juomaan sitä nokkosenkukkateetä... ;D