Vaateprojektini jälkeen olen tietoisesti aloittanut uuden suunnan: olen siirtynyt sitku-elämästä nyt-elämään. Ihmisillä on tapana suunnitella paljon kaikkea, mutta toteuttaa paljon vähemmän. Sitku on aikaa, teen sitä. Sitku oon virkeämpi, teen tota. Olemme kertakaikkiaan selityksen mestareita! Huomasin sen eilen illalla, kun olin sopinut lenkkitreffit ystäväni kanssa. Pimenevä ilta kasvatti sohvan vetovoiman äärimmilleen. Siellä on niin pimeä..varmaan kohta sataakin..on vähän koleakin...ja niitä puukottajiakin liikkuu..ja vähän nuhakin on varmaan tulossa. Siinä vaiheessa, kun mieleni villiintyi selitysten keksimisessä sille tasolle, että ehkä minulla on vähän kuumettakin, niin pysäytin itseni. Siis mitä? Ulkona oli marraskuuhun nähden lämmin ilma, ei satanut pisaraakaan, minulle ei todellakaan ollut tulossa nuhaa eikä kuumeesta tietoakaan ja seurakseni oli vielä tulossa ihana ystäväni! Kyllä, minä lähdin lenkille ja olin siitä äärimmäisen tyytyväinen.

Me ihmiset olemme sellaisia selittelijöitä. Kun olisi mukava tehdä niin monia asioita! No miksi et tee? Olen haaveillut maalaamisesta, joten aloitin tänä syksynä maalaamisen. Olen haaveillut meditoinnista, joten teen sitä nykyään päivittäin. Olen haaveillut, että olisi kiva käydä enemmän elokuvissa, kahviloissa jne, mutta ystävät eivät aina ehdi, kun aikataulumme ja vapaapäivämme eivät aina kohtaa. Aloin harjoittaa tätä kaikkea yksin. Tänään vietin vapaapäivää, joka alkoi aamulenkillä, menin yksin päivällä elokuviin ja siitä syömään Panttitalon vohvelikahvilaan (joka on muuten aivan ihastuttava paikka, suosittelen!)

Ihminen voi siis tehdä ja harrastaa lähes mitä vaan, jos vaan haluaa ja rohkenee. Kaikki lähtee korvien välistä. Sen sijaan monet kuluttavat elämänsä sitkutteluun. Toivon omalla kohdallani, että jos luoja suo päiviä vanhuuteen asti, voisin elämän loppumetreillä todeta, että eiköhän tämä ole jo nähty. Kaikkea on tehty mistä olen haaveillut ja asioita koettu. Sulkekaa siis arkun kansi, minä olin onnellinen eikä minulla ole enää asioita, joita tekisin.

.

Kerroin uusista suuntauksistani tutulleni, joka vastasi, että voi kun kiva, mutta minä en jaksa eikä minulla ole rahaakaan. Olen kuitenkin monien mietintöjen kautta päätynyt siihen tulokseen, että rahankäyttö on pitkälti valintakysymyksiä. Mitkä asiat koen tärkeäksi? Mihin laitan rahaa? Priorisoimalla elämää olen pienituloisena yllättynyt miten paljon rahaa minulla on kuluttaa pieniin arkipäivän hemmotteluihin. Ja mitä tulee väsymykseen, kaikkia väsyttää joskus. Jos niihin ajatuksiin jää muhimaan, niissä saa muhia loppuelämänsä. Se mitä ruokkii päänsä sisällä, se kasvaa. Onko se hyvää vai huonoa, sen päättää jokainen itse.

Elämä ei ole sitku. Elämä on nyt.