Ja se mörkö on ajatusmörkö. Onko sinullakin ajatusmörköjä? Minulla on. Nykyään vähemmän, ennen niitä oli enemmän. Pahin pelkoni oli joskus ihmiset. Pelkäsin ihmisiä. Mitä he minusta ajattelevat? Minä epäilin, käytin turhaa aikaa turhan pohtimiseen, koska tosiasiahan on, etten minä kiinnosta muita ihmisiä kovinkaan paljoa. En minä, enkä sinä. Joku sananlaskukin muistaakseni meni jotenkin niin, että et koskaan ajattelisi mitä muut sinusta ajattelevat, jos tietäisit, kuinka vähän he sinua ajattelevat.

Pelot kumpuavat monesti lapsuudesta. Suomalainen tunteet tukahduttava kasvatustyyli on omiaan kasvattamaan turhia pelkoja. Älä näytä kielteisiä tunteitasi! Häpeä! Mitä muutkin ajattelevat! Oletko koskaan miettinyt, että jos joku ihminen itkee kadulla lohduttomasti, niin mitä tapahtuu? Soitetaanko ambulanssi? Onko se hullu? Onko sillä joku kohtaus? Joka tapauksessa ihan pimee tyyppi. Entäpä jos romahdan läheiseni hautajaisissa? Onpa se herkkä! Miten se nyt tuollai, eikö osaa käyttäytyä? Olisi nyt itkenyt vaikka kotonansa. Tosiasiassahan ihminen vain itkee. Päästää sisältään pois tunnetilan. Länsimainen yhteiskunta ei anna tilaa tunteille, erityisesti negatiivisille tunteille. Ja ihmisen hyvinvoinnille on erityisen tärkeää kokea kaikki tunteet. Päästää ne pois etteivät ne jää kehon vangiksi ja aiheuta sairauksia. Ajattelen nykyään, ettei ole negatiivisia ja positiivisia tunteita. Minulla on vain tunteita ja ne kaikki ovat tervetulleita ja osa minua. Ihmiselämä ei ole aina helppoa enkä edes tavoittele 24/7 hymyä ja loistofiilistä.

Pelko on ehkä hyvin aliarvioitu tunne. Se on henkiinjäämisen kannalta hyvin olennainen. Se kertoo meille, ettei ehkä kannata nousta laivaan myrskyävälle merelle. Se sanoo, että älä mene lähemmäksi murisevaa koiraa. Varsin fiksu tunne siis! Mutta mitä jos se sanoo asioita, joita ei tarvitse pelätä? Minulle se on sanonut vaikka mitä kunnes tajusin, että nuo puheethan ovat valheita. Itse asiassa suurin osa ajatuksista on valheita. Turhaa jorinaa. Niinpä tein eron sille mikä on totuus ja mikä valhe. Kirjoitin kerran nuorempana paperille "Minä pelkään ihmisiä." Kyllä, järjetöntä enkä ajatellut vetäytyä mietiskelemään yksinäiselle vuorelle loppuelämäkseni, joten pelko ihmisiä kohtaan oli hyvä kohdata, koska kohtaan ihmisiä joka päivä. Miksi tekisin siis elämästäni niin kovin vaikeaa? Sinulla voi olla eri pelko, mutta uskon, että meillä kaikilla on ajatusmörköjä.

Kun hyväksyin pelkoni, kohtasin sen, olin muutaman viikon kauhuissani. Pelko iskeytyi päin kasvoja kuin hyytävä viima. Ainoa ajatukseni oli, että en liiku kotoani enää mihinkään. Ympäröivä maailma on täynnä noita pelottavia ihmisiä! Ymmärsin, että se oli mieleni valetta. Eihän minulla ollut mitään hätää. Oikeasti kukaan matti eikä maija viritellyt tulta padan alle syödäkseen minut, joten ajatusmörköni puhui potaskaa. Jos ajatusmörön matkaan lähtee niin onnea siihen matkaan, koska sitä tarvitaan. Jatkoin elämää normaalisti. Pakotin itseäni, käytin tahdonvoimaa. Hakeuduin tarkoituksella enemmän keskelle ihmisiä. Kävelin pitkin kaupunkia ihan vaan huviksenikin. Ruuhka-aikaan varsinkin. Ja kyllä, olin kauhuissani. Kunnes ymmärsin, että kauhu hiljalleen väistyi ja sisälleni virtasi rauhaa. Oli vaikea aluksi jopa tuntea itseään, kun kaikki näytti erilaiselta.  Itseään vastaan taistelu on kuin taistelisi tuulimyllyä vastaan. Hyväksyminen tuo rauhan. Myös vaikeiden asioiden kohdalla, niin paradoksaalista kuin se onkin. Sinun ei tarvitse muuttua. Kun hyväksyt itsesi niin maailma ympärilläsi muuttuu ilman, että muutat itseäsi.

Kohtaa mörkösi. Saatat huomata, ettei se ollut loppupeleissä kovin pelottava. Voi tuntua jopa huvittavalta, että miksi pakenit sitä niin intohimoisesti niin pitkään. En juurikaan välitä enää mitä muut minusta ajattelevat. En kuluta enää energiaa kaupoissa tai ihmisten keskellä muutenkaan ajatteluun toisista ihmisistä. Tämä ajatusmörön kohtaaminen lopetti myös oman ajatteluni siitä, että tuo ihminen on tuollainen ja tuo tuollainen. Nyt näen vain ihmisiä. Ilman halua kiinnittää kehenkään sen enempää huomiota. Aika samoista aineksistahan meidät on kaikki tehty. ;) Toki elämä on elämänmittainen matka itsensä kanssa eikä asiat tapahdu taikasauvaa heilauttamalla, mutta on oma valinta tekeekö matkastaan millaisen kaikkien niiden tapahtumien keskellä mitä elämä tuo mukanaan.