Saariston rengastie. Reittimme Naantali-Taivassalo-Iniö-Houtskar-Korppoo-Nauvo-Rymättylä-Naantali. Meillä oli suunnitelmana, että kun todennäköisesti olemme sen verran niitissä , niin oikaisemme hieman Nauvosta ja menemme loppureitin pientä rengastietä. Iso rengastiehän jatkaisi Nauvosta Paraisten kautta Turkuun. Kierto Paraisten kautta oli niin nähty jo edellisenä vuotena, kun poljimme pienen rengastien.

Miten naiset onnistuvat tässä aina? Tarkoitus oli ajaa Tampereelta Turkuun kunnes huomasimme Parolan kohdalla, että peijoona sentään, mehän ollaan menossa Helsinkiin! Se kikattamisen määrä täytyi olla se, joka meidät harhautti näinkin ilmiselvältä reitiltä! Takaisin kohti Tamperetta ja Turun tietä kunnes kuulin jälkikäteen, että pian Parolan jälkeen olisi muuten kääntynyt tie Turkuun. No, mitä sitä kartalla nainen tekee! Onhan sitä autossa bensaa (joka muuten sekin meinasi loppua ennen kuin edes pääsimme Turun tielle).

Tavoitteena oli Naantalin jäähallin parkkipaikka (älä kysy kenen idea tämä oli). Joka tapauksessa ajoimme koko Naantalin ohi ja olimme lopulta jonkun valtavan golf-klubin pihassa, joka oli täynnä audejavolvojamersuja. Olihan omassakin kädessäni Guessin kello, joten miksei me sinnekin oltaisi sulauduttu? Tukka hyvin ja kello näkyy. Pyörällä golf-kentälle? Kello hipoi puoltapäivää ja ensimmäinen lautta lähtisi klo 15 kohti Taivassaloa. Jäähalli löytyi "muutaman" kurvin jälkeen ja pyörät pikavauhtia ulos autosta, aurinkorasvat reisiin ja selkään ja menoksi. Keli oli järjetön upeudessaan, 25 lämpöä, aurinko ja poutapilviä. Se oli niitä alkukesän 2014 ainoita kauniita päiviä! Matkalla huomasimme, että Saaristossa a) jotkut lautat kulkevat vain pari kertaa päivässä ja jos et ehdi niihin niin voi voi b) Saaristossa kilometrit ovat pitkiä.

Ensimmäinen lauttaylitys oli melko lyhyt, mutta meri oli huumaavan kaunis. Aurinko sai meren kimaltamaan kauniisti. Paljon näkyi merimetsojen asuttamia saaria ja näky oli aika karu. Puut saarissa olivat kuolleet ja linnut istuivat puiden oksilla suurina parvina. Tuli ihan kauhuleffaolo. Ensimmäinen yösija odotti meitä Iniössä. Yöpaikat valitaan reissuillamme aivan pommina tai sitten kuten viime vuonna Mondo-lehden suosittelemina (ja silloin päädyimme yöpymään Saariston karmeimpaan kummitustaloon, jossa uni ei todellakaan tullut ja aamu alkoi rentouttavasti tutustumalla vanhaan ruumishuoneeseen). Nyt arpa oli suosinut Erkas Gårdenia (http://www.erkasgarden.com/), joka osoittautui kivaksi saaristolaishenkiseksi paikaksi. Erityisesti vierasaitta, jossa nukuimme, oli lumoava.

Paikkaa ylläpiti perheyritys ja ihmettelenkin tämän yrittäjänaisen tarmoa. Hän hoiti lapsensa, teki ruuat, välissä trimmeroi pihaa, pesi pyykkiä ja jaksoi jutella vielä vieraiden kanssa. Suosittelen paikkaa lämpimästi! Täällä pääsi kyllä saaristolaistunnelmaan.

Matkalla emme ehtineet (kyllä, lautta-aikataulut oli aika tiukasti suunniteltu ja polkea sai) juuri vierailla kirkoissa, vaan pyyhälsimme niiden ohi. Saaristossahan on upeita harmaakivikirkkoja. Ainoastaan Taivassalossa oli aikaa pienelle kirkkokierrokselle ja paikka olikin aivan upea.

Olimme polkeneet ensimmäisenä päivänä sellaiset reilut 70 klometriä. Olin melko puhki jo siis ensimmäisen päivän jälkeen. Mutta onneksi entiset urheilijat tajuavat, että räjähtävä lähtö on tärkein ja silloin noutaja tulee varmasti pian! Iniöstä alkoi mielestäni kaunein Saaristo ja Houtskar oli se saari, joka teki minuun vaikutuksen. Venevajat, rehevä luonto ja meren tuoksu. Houtskarissa tunsi olevansa Saaristossa!

Tiet kapenivat mitä syvemmälle Saaristoon menimme. Pyöräilijää väistetään aika kivasti, mutta autoilla vauhti oli aika hurja välillä ja vaaratilanteita oli muutama, koska sillä matkailuvaunulla on todellakin pakko tunkea takaa ohi samaan aikaan, kun vastaan tulee bussi. Korppoon kohdalla ilma alkoi kylmetä ja tähdet näkyä silmissä pelkästä väsymyksestä. Satulalaukkuun kannattaa varata varavettä ja vähän syötävää, koska Saaristossa ei ole paljon mitään keskusten välissä. On vain tietä, metsää, merta, taloja ja lisää kapeaa tietä. Mutta Korppoosta löytyi tähänastisen elämäni paras ravintola, Buffalo! Paikka oli ensinnäkin todella kaunis, meren rannalla. Palvelu ystävällistä ja ruoka.. se oli taivaallista. Se oli niin hyvää, että meinasi itku tulla. Miten ruoka voikin olla niin hyvää? Kokki sai kyllä ansaitut kiitokset, mieletön paikka.

Seuraava yö oltiin Korppoossa ja olimme myöhässä jo majatalosta (liekö osuutta asiaan sillä, että Buffalossa ajantaju katosi lähes täydellisesti). Se 10 kilometrin matka umpiväsyneenä ja ruokaähkyssä oli mieletön kokemus- kaikessa kauheudessaan. Hotel Nestor (http://www.hotelnestor.fi/) oli määränpäämme ja se sijaitsikin Korppoon keskustasta aika paljon sivummalle. Paikka oli taiteilijapariskunnan ylläpitämä majatalo. Erilainen majoituskokemus. Tänne eksyimme tietenkin Mondo-lehden suosituksen mukaan!

Kolmas päivä oli tuskien tie. Lämpötila oli tippunut alle kymmeneen, vettä oli ilmassa ja jaloissa maitohapot. Onneksi matkaa Nauvoon ja seuraavaan yöpaikkaan oli muutama kymmenen kilometriä. Seuraava kuva kertoo välistä Korppoo-Nauvo kaiken oleellisen..

Itse asiassa tästä etapista muotoutui melkoinen tempoajo. Pysähdyimme aina pitämään sadetta bussipysäkille ja temmolla seuraavalle pysäkille. Olin jäässä luita ja ytimiä myöden ja kieltämättä ei ole kauheasti muistikuvia ajasta Nauvossa, koska nukahdimme hotelliin saman tien ja heräsimme seuraavana aamuna kiireellä lautalle kohti Rymättylää. Tämä tempoajo ei kuitenkaan vetänyt vertoja sille, jonka vedimme ehtiäksemme Korppoon lautalle päivää aiemmin. Oli vähän aikaa ja kilometrejä paljon (ja ne olivat niitä kuuluisia pitkiä kilometrejä) kun tajusimme, että emme muuten taida ehtiä lautalle. Taisteluhuuto ilmaan: "Ja prkl mehän ehditään!", koska vaihtoehtoja ei ollut, koska majapaikka oli Korppoossa ja tämä lautta oli päivän viimeinen sinne menevä. En muista koskaan polkeneeni pyörällä niin lujaa! Siinä olisi nuoruuden hiihtovalmentajakin ollut ylpeä! Mutta mitähän mahtoivat ajatella paikalliset asukkaat, kun kaksi naista polki kyyryssä niin lujaa kuin pyörästä pääsi kauhea tavaramäärä tarakalla. No, ehkä he ovat hulluja turisteja ennenkin nähneet. Välillä kaukoi huudot "Mä en jaksa enää!" "Enää 9 minuuttia, lisää vauhtia!" "Mä en tunne enää mun jalkoja!" "Meidän on pakko ehtiä!" "Missä se *%&## satama on!!" Ehdimme. Olimme puoli minuuttia ennen lautan lähtöä satamassa!

Nauvon satamassa alkoi lauttamatka ja tällä matkalla näkyi jo enemmän ihmisiä. Kesäkuun alku ei vielä Saaristossa ole sesonkia, mutta vihdoinkin tapasimme muitakin turisteja. Viime vuonna tutustuimme Röölän kylän kohdalla brittipariskuntaan, jolle opetimme miten Röölä lausutaan suomalaisittain. R-ö-ö-l-ä. Oh, it´s so difficult! Say it again. RÖÖLÄ! Roelae? It´s R Ö Ö L Ä, yeah Finnish it´s little difficult sometimes! Mutta nytpä ilonamme olivat japanilaisturistit. Lämpöä alle kymmenen ja ystävämme seisoivat lautan kannella silmät kiinni shortseissa. It is soooo beautiful! Klik klik klik! Itse hytisin sisätiloissa ja yritin ymmärtää mitä hienoa he näkevät rännän vihmoessa kasvoja.

Joka tapauksessa Saaristo kannattaa kokea. Odotin rengastieltä ehkä enemmän merimaisemia, mutta kaiken kaikkiaan onhan matka Saaristoon kokemisen arvoinen. Ehkäpä joku päivä kirjoitan seikkailuista Maarianhaminassa kesällä 2013..