Lontoossa on käyty ja kesää odotellaan Suomessa. Itse asiassa taidan odotella vielä kevättäkin. Mikä tämä tällainen vuodenaika on? Joku alkusyksy? Lontoossa kelit hellivät sillä lämpöä oli joka päivä reissun ajan yli 20 astetta. Sain ehkä vähän liian pramean kuvan Englannin säästä. ;)

Mutta palataanpa vähän myöhemmin Englantiin sillä sadepäivinä on ollut aikaa touhuta keittiössä ja lukea kirjoja. Löysin antikvariaatteja kiertäessä mm. Okalinnut, Lorna Byrnen enkelikirjoja ja tällä hetkellä on menossa Torey Haydenin Auringonkukkametsä. Keittiössä innostuin yhtenä päivänä raparperista. Tänä vuonna en tehnyt mehua siitä, koska olen vedenjuojana huono juomaan mehuja. Joten päädyin hillokkeeseen. Siis en hilloon, vaan hillokkeeseen. Hilloke eroaa hillosta siinä, että siihen tulee huomattavasti vähemmän sokeria. Mietin ystäväni kanssa, jolta reseptin sain, että oliko hilloke jotain pula-ajan ruokaa? Silloin, kun sokeri oli kortilla? Nythän on taas näinä vaikeina talousvuosina hyvä aika palata siis hillokkeiden pariin. ;D

400 g (1 litra) raparperia

1/2 - 1 dl vettä

1 dl hillo- tai tavallista sokeria

(ripaus minttua)

Pilko raparperit noin sentin paloiksi ja laita ne kattilaan veden kanssa. Kuumenna höyryäväksi. Lisää sokeri (ja minttu) ja keitä 5-10 minuuttia. Ja sitten vaan lasipurkkeihin. Itse olen superonnekas, koska mökkimme liepeillä kasvaa vielä minttua vuodelta miekka ja kivi. Isomummoni ajoilta jostain ovat siinä paikassa kasvaneet ja suunnittelen vähän josko ottaisin niitä juurineen ja yrittäisin laittaa kasvamaan johonkin toiseen paikkaan josko lähtisivät leviämään.

Lontoo on kokemisen arvoinen kaupunki. Onhan se iso ja aluksi aika menee lähinnä sen kaiken ihmismäärän ihmettelyyn. Lontoossa liikkuminen on ehdottomasti kätevintä metrolla eikä se ole edes mitenkään vaikeaa (vaikka ajatus tuntuu vaikealta). Metro on hyvin simppeli ja kätevä ja edullisin tapa liikkua. Toki paikallinen gap oli myös pakko kokea, mutta sillä huristelut jäi muutamaan sataan metriin, koska Lontoossa taksihinnat tuntuvat hipovan jo Suomen tasoa.

Lontoo on valtava. Se on täynnä pieniä yksityiskohtia ja kaupungissa vuosikausia asunut rakas pikkuserkkuni sanoikin, ettei kaupunkia ole ehtinyt vielä nähdä vaikka siellä on asunut jo vuosia. Uusia yksityiskohtia putkahtaa esiin jatkuvasti. Kaupunki muuttuu, kaupunki elää. Tarjontaa on kaikille joka lajia. Mutta shoppailemaan ei kannata lähteä Oxford Streetille ainakaan perjantaina iltapäivällä. Se ihmismäärä oli aivan jotain valtavaa. En ole ikinä nähnyt vastaavaa. Ja jokainen kauppaliike oli niin täynnä ihmisiä, että eteneminen oli välillä vaikeaa. Joka tapausessa löysimme 4-kerroksisen Victoria´s Secretin myymälän ja olihan se sisältäpäin nähtävyys jo itsessään. Näyteikkuna oli jo huikea.

Eräs paikallinen tarjoilija suositteli toiseksi ostoskohteeksi Westfieldin ostoskeskusta, mutta se oli suoraan sanottuna todellinen ostoshelvetti. Ihmismäärä oli jotain sanoinkuvaamatonta- jälleen kerran! Joka tapauksessa samalla reissulla näkee olympiastadionin ja olympiakylän, nähtävää on joka puolella. Suomalaiselle tottuminen ihmismäärään onkin ehkä se isoin haaste. Paikallinen kulttuuri on olla enemmän iholla.. pubeissa, metrossa.. välillä se ahdistikin, että vieraat ihmiset tulevat niin isolle. Sai sanoa hyvästit omalle tilalle mikä meille on ah, niin tärkeää.

Kävimme eräs päivä lontoolaisella hautausmaalla. Olen matkoillani huomannut, että hautausmaakulttuurit ovat hyvin erilaisia eri puolilla maailmaa. Lontoon seitsemästä isosta hautausmaasta vierailimme Abney Parkissa. Siellä ei väkeä ollut paljoakaan, yksittäisiä juoksijoita päästi kapeita käytäviä hirmuisella vauhdilla ja muutama iäkäs ihminen käveli rauhallisesti pitkin puistoa. Hautausmaa oli hämmentävä. Vehreää metsää, jonka uumenissa tönötti hautakiviä toisensa jälkeen. Muratit kiipeilivät kiviä pitkin. Paljon enkelipatsaita, suurin osa haudoista hoitamattomia. Yhtäkkiä saattoi vastaan tulla hoidettu hauta. Kivien kirjoitukset olivat mielenkiintoisia. Ja yhtäkkiä keskellä hautausmaata saattoi johtaa polku keskelle metsää, jossa oli yksinäinen penkki.

Mieleeni jäi erityisesti pieni vanhannäköinen hautakivi, jossa luki vain Sam ja syntymä- sekä kuolinvuosi. Kivi oli pieni ja sen vieressä yksinäinen lasipurkki. Jäin miettimään Samin tarinaa. Tuskin koskaan saan sitä tietää.

Lontoossa on paljon ihania kauppoja, jollaisia kaipaisin Suomeenkin. Ja kaipaisin täällä kauppoihin niitä itsepalvelukassoja mitä Englannissa ruokakaupoissa pääosin on. Nopeaa ja kätevää. Haaveilimme vähän, että näkisimme kuningattaren jalokiviä ja koska Buckinghamin palatsin yhteydessä on Queen´s Gallery niin päätelmähän oli tietysti, että jalokivet ovat siellä. No, siellähän ei todellakaan ole jalokiviä vaan tauluja. Arvokkaita kyllä ja kuuluisien taiteilijoiden tekemiä. Turvatarkastusten läpi selvinneinä saimme ihailla siis tauluja, joista en muuten ymmärtänyt mitään. Lähinnä minua vaivasi lievä ulkopuolisuuden tunne, koska paikka oli täynnä hienostuneita vanhempia ihmisiä. Kun selvisimme ensimmäisestä salista, seuraavan salin ovella oli henkilökunnan jäsen. "Welcome to the next room ladies!" Sen enempää miettimättä totesin huppari päälläni: "Maybe this is enough.". Sarjassamme lauseita, jotka tulevat suusta ennen järkiperäistä ajattelua. Kalliissa jakkupuvussaan ollut nainen hieman hihitellen ohjasi nämä taideasiantuntijat pois galleriasta ja seuraavaksi tutustuimmekin jo paikalliseen pubiin.

Lontoo on upea. Kannattaa käydä. :)