Istuin eräs ilta raskaan työpäivän jälkeen mökin rannassa. Katselin lähes tyyntä järveä ja laskevaa aurinkoa. Elokuu on mahdottoman kaunis kuukausi. Siinä tiivistyy kesän vehreys ja syksyn saapuminen samassa paketissa. On hiljaista, on kaunista, on lumoavaa miten luonto on täynnä kaikkea syötävää.

Istuin siinä hiljaa ja mietin kuinka paljon olen luullut joskus tietäväni. Nyt tajuan, että en tiedä oikeastaan mitään. Ihmisen elämässä kaikki lähtee jo koulusta, päiväkodistakin. Tietoa tulee ja menee, testataan osaamista ja luetaan. On hyvä olla tietoinen asioista. Mutta mikä tekee asioista pelottavan, on totuudellisuus. Ihmiset alkavat uskoa omiin totuuksiinsa. Niitä puolustellaan, väitellään, arvostellaan muita. Minä olen oikeassa! Jos sinä olet oikeassa, miksi ainakin miljoona ihmistä on eri mieltä? Jos joku toinen on oikeassa, miksi sinä olet eri mieltä? Homma on järjetöntä, mutta niin vain on syntynyt erinäköisiä liikkeitä, puolueita ym. ajamaan asioita totuuksina ja vähemmän totuuksina.

On kuluttavaa yrittää olla oikeassa totuuden valtatiellä. Kuluttavaa väitellä, puolustella, ottaa vastaan totuudentorvien syytöksiä, mielipiteitä ja arvostelua. Jos omasta mielestään on oikeassa niin miksi sitä ylipäätään pitäisi puolustella? Itseään arvostava ihminen ei tarvitse muiden arvostusta eikä omiin totuuksiina uskova ihminen koe tarvetta olla oikeassa muiden silmissä tai sen enempää yrittää käännyttää muita ihmisiä puolelleen. Itse näen niin, että mitä enemmän ihminen meuhkaa, puolustautuu, hyökkää ja selittää, sitä enemmän taustalla on pelkoa, epävarmuutta ja lisää pelkoa.

Joskus ne hiljaiset ihmiset ihmisjoukossa eivät ole ainoastaan ujoja. He ovat vain elämässä omalla sivuraiteella, poissa siltä valtavalta kiihdytyskaistalta, jossa suuri osa ihmisiä heiluu puolustelemassa omia mielipiteitään ja tiedonjyviään. Koulu oli ihan kivaakin, mutta mitä minulle on jäänyt päällimmäisenä elämässä mieleen? Mikä minua on opettanut? Elämä. Tunteet. Virheet. Ihmisenä oleminen. Epätäydellisyys. Totuus löytyy jokaisen eletystä elämästä. Hiljenny ja kuuntele. Siinä se on.

On helpottavaa, ettei enää tarvitse olla oikeassa. Riittää, että on. En tiedä mistään muusta kuin omasta elämästäni ja se riittää. Olin hiljattain mustikassa ja näin paljon isoja hämähäkkejä. Unohdin mustikkakannuni hetkeksi mättäälle useaankin kertaan, kun tutkiskelin niiden taidokkaita seittejä ja pyydystin niille hyttysiä. Auringonvalo sai seitit näyttämään kauniilta. Kaikkialla oli kaunista. Uskon, ihmettelyn ja luottamisen kautta rakentuu rauha, jota ei löydy totuuksien valtamerestä. Uimalla itsensä ulkopuolisissa totuuksissa on koko ajan maitohapoilla. Mutta uimalla oman mielenrauhan poukamaan löytyy paljon suurempaa. Rauha, kauneus ja hiljaisuus. On ihanaa, kun voi tunnustaa, ettei tiedä mistään mitään.