Venäjä- tuo hämmentävä maa. Venäjä on nyt lähes kaikkien huulilla. Mitä he meinaavat? Mikä tämä maa oikein on? Pelko ja viha, sitä moni kokee.  Ovatko kaikki suomalaiset kivoja? Ei. Ovatko kaikki venäläiset kivoja? Ei. Ovatko kaikki ruotsalaiset kivoja? Ei. En näe itse mitään syytä vihata minkään maan jokaista ihmistä uutisotsikoiden ja päättäjien toimenpiteiden takia. Pieni ihminen on aika voimaton päättäjien viedessä juniamme eteenpäin. Kyydissä ollaan samassa veneessä- eikä pohjaan näytä löytyvän tappia.

Kesä 2009. Minun ensimmäinen kosketukseni Venäjään. Lähdin matkalle ilman mitään odotuksia. Suomen tullissa poikkesin vessassa. Siisti ja pesuaineiden tuoksuinen vessa. Suomalainen ja tuttu. Kun astuin Venäjän tullissa vessaan, ymmärsin saapuneeni toiseen maailmaan. Muistan, että samalla loppui kaatosade ulkona. Seuranani oli muutama kärpänen. Vessapaperi oli hiekka- ja sanomalehtipaperin ilmiselvä risteytys. Siivous ei siinä vessassa ollut ykkösprioriteetti. Myös tunnelma vaihtui. Tullissa oli silloin hiljaista. Ei ketään missään. Kunnes hallin poikki kuului korkojen kopina. Tyylikäs, vahvasti meikattu nainen saapui huikeissa koroissaan leimaamaan passeja. PAM! Leimasimen iskut kaikuivat hallissa kerta toisensa jälkeen. Pam, pam, PAM! Nainen ei hymyillyt vaan teki työnsä ja lähti pois. Ihan kuin pietarilaisessa kaupassa, jossa myyjä heitti kuitin ostosteni perään. Hymyilemättä. Kun muutama kilometri rajasta meidät pysäytettiin johonkin tarkastukseen (jollaisia Venäjällä tehdään) ja auton sisään astui vakavailmeinen mies valtava koppalakki päässään. Tunnelma oli jokseenkin kolea, kun kaikkia kehotettiin ottamaan passit valmiiksi esille. Mies käveli auton läpi ilmekään värähtämättä, vilkuili ympärilleen ja pääsimme jatkamaan matkaa. Joskus kuulemma pyytävät purkaan kaikki tavarat, selvisimme helpolla.

Matkapäiväkirjani alkoi Viipurista. Kuvassa Viipurin linna.

"Täällä emme kauaa viipyneet. Peruspatsaiden katsominen ja vierailu kuuluisalla Viipurin torilla. Linnaan emme päässeet, koska se on remontissa. Sain vinkin, että kannattaa etsiä myyntikoju, jossa vanhempi nainen myy pellavaisia laudeliinoja. Ja löytyihän se. Ostin muutamalla kolikolla pari pitkää ja pari lyhyttä laudeliinaa. Ovat kuulemma todella hyviä. Viipurin tori oli ahdas ja paljon ihmisiä. Kauppiaat huutelivat ja kauppasivat tavaroitaan. Jatkoimme matkaa. Sanotaan, että Venäjällä tiet ovat huonoja, mutta ainakin Pietarin ympärille on rakennettu upeita uusia teitä. Suomen tiet on niiden rinnalla b-luokkaa"

"Venäjä. Suuri maa. Hämmentävä. Tuntematon. Tätä juuri kaipaan. Kaipaan hukuttautua vieraiden ihmisten joukkoon. Olla vieras vieraille. Nähdä asioita, joista en tiedä mitään. Sukeltaa tuntemattomaan. Kierrämme Pietarin alueen maaseutua. Sieltä löytyi muuten huonoja teitä. Auton oli mentävä välillä kävelyvauhtia niiden hirviömonttujen seassa. Taloja kuin Suomi-filmeistä, hoitamatonta peltoa, huolimatonta ympäristöä ja kesken kaiken tätä saattoi olla komea uusi ja pramea asunto, joka oli kierretty rauta-aidoilla ja valvontakameroilla. Täällä näkyy luokkaerot. Pietarin esikaupunkialueella kohoaa valtavia linnoja, kun samaan aikaan jotkut ihmettelevät tien varteen hajonnutta Ladaa. Ladoja on paljon. Jos on ruuhka, liikenne todella ei liiku mihinkään. Poikkesimme paikallisissa maaseudun taloissa. Kanoja pihassa, oma kasvi- ja perunamaa, ulkovessa, ystävällisiä ihmisiä. Venäläinen vieraanvaraisuus on huikeaa. Hämmentävää. Olen koko ajan hämmentynyt. Vierailimme paikallisessa vanhainkodissa. Mummot lauloi virsiä. Päivä vain ja hetki kerrallansa.. kyllä, alueella asuu inkerinsuomalaisia, jotka taitavat vielä kielen. Tosin yksi mummo kertoi, etteivät hänen lapsensa ja lapsenlapsensa enää puhua suomea eikä heitä kiinnosta opetella. Mutta hän puhui sujuvasti. Vanhainkoti oli kuin 2-kerroksinen vanhanaikainen talo. Kuin mummola. Seisoin pienen huoneen oviaukossa ja kuuntelin. Yritin pidättää kyyneleitä. Räpyttelin silmiäni. Yksi inkeriläismummo katsoi minua silmiin. Hymyilin ja hän hymyili takaisin. Heillä ei ole ketään, paitsi vanhainkoti. Onnekkaat pääsevät sinne. Suuri joukko odottaa pääsyä taloon, odottavat talon asukkaiden poisnukkumista päästäkseen tilalle. Johtaja sanoi, että asukkaiksi valitaan huonossa asemassa olevien joukosta kaikkein huonoimmassa asemassa olevia. Onhan Venäjällä korotettu viimeisen parin vuoden aikana eläkkeitä (6000-7000 ruplaa kuussa). Pienimmät eläkkeet ovat alle sata euroa. Ostin Suomesta 5 kahvipakettia maaseudun mummoille. Mummot ovat ihania- Venäjälläkin. Kahvipaketit otettiin ilolla vastaan."

"Hautausmaat ihmetyttyvät minua. Hauta-alueet on aidattu rauta-aidoin ja niiden sisällä saattaa olla pöytä ja tuoleja. Venäläinen perinne on, että omaiset voivat mennä vaikka syömään eväitä edesmenneiden rakkaidensa kanssa. Hautamuistomerkeissä on aina vainajan kuva. Olisin voinut katsella hautausmaita loputtomiin. Mietin mitä tarinoita näiden ihmisten taakse kätkeytyy. Tarinat ovat kiehtovia. Hautaismaita ei hoideta ruohonleikkurein ja trimmerein. Teiden varsilla on paljon ukonputkia. Viljelemättömiä peltoja kymmeniä, satoja hehtaareita. Kolhoosialueita. Yhtäkkiä peltojen keskellä on tyhjä kerrostaloalue ja valtavia rakennuksia. Kolhoosi. Teiden varsilla hajonneita autoja, joita yritetään korjata. Maaseudun läpi kulkevassa junassa on niin paljon ihmisiä, että osa roikkuu kiinni junan takana. Perunoiden, sipulien, mansikoiden, melonien ja kalojen myyjiä teiden varsilla. Luhistuneita taloja. Tupakka roikkuu useimman suupielessä. Jos tässä maassa tippuu pohjalle, harva tulee nostamaan. Jos kukaan. Venäläinen vieraanvaraisuus on huikeaa. Aamu alkaa kunnon kasalla makaroni-juustomuhennosta, kahvia, kananmunaa, rasvaista juustoa, voita, leipää, maitohunajatäytteisiä suklaapatukoita. Lounaalla on alkukeitto, pääruoka ja jälkiruoka. Kahvia juodaan vähän väliä. Ja teetä. Päivällisestä en viitsi edes puhua. Iltapalana on lämmin ruoka. Eräässä kirkossa syödessämme miehet saivat isomman annoksen kuin naiset. Heillä oli perunamuusia enemmän, lihapullia enemmän, tomaatteja enemmän ja suolakurkkuja. Minulla oli perunamuusia vähemmän, lihapullia vähemmän, tomaatteja vähemmän eikä lainkaan suolakurkkua. Myönnän, otti suunnattomasti päähän suomalaista naista. Missä minun suolakurkkuni? Sain vinkin olla kohtelias vanhalla venäläisemännälle ja pitää suuni kiinni. Kuulin, että onneksi kyseinen perinne on katoamassa itänaapuristakin. ;)"

"Pietari ja about viisi miljoonaa asukasta. Täällä ollaan."

"Pietarilainen kahvila ja iltapäivä. + 26 astetta. En edes yritä tavata paikan nimeä. Ydinkeskustassa kuitenkin. Kävin verikirkolla ja ostin maatuskoita. Maatuskat ovat kivoja. Seuraavaksi Pyhän Marian kirkolle. Venäläinen kahvi on hyvää. Sitä juo ilomielin mustanakin. Katselen kadulle. Kahta katua halkaisee kanava, jossa menee aika ajoin veneitä vieden ihmisiä kierrokselle. Pieniä veneitä, jotka ovat täynnä ihmisiä. Naisilla on huikeita korkoja. Ei tietoa huonosta ryhdistä!"

"Illalla olimme baletissa. Mikä tämän teatterin nimi nyt olikaan. Kokemus oli kuitenkin kuin paluu jonnekin historiaan. Se kullan määrä ja miehet puvuissaan ojentamassa käsiohjelmia valkoisissa hansikkaissa. Esityksen nimi oli Anna Karenina. Mietin etukäteen mitä tästä tulee, koska olin joskus Suomessa nähnyt muutaman balettihypyn teatterissa, jotka suoritti valkoiseen, ylikireään peura-asuun ahtautunut mies. Asu näkyi läpi enkä keskittynyt juurikaan hänen balettihyppyihinsä vaan ihan johonkin muuhun. :D Mutta tämä. Tämä oli taidetta. Huipputanssijoita ja traaginen tarina. Pidin siitä. Pidin baletista. Pietarin baletti. Jo pelkkä sali oli näkemisen arvoinen. Upea! Järjettömän upea. Esitys kertoi naisesta, jolla oli mies ja pieni poika. Hän rakastui toiseen, perheelliseen mieheen. Eri vaiheiden kautta mies vei Annalta lapsen eikä Anna tiennyt mitä tehdä, kun toisellakin miehellä oli perhe. Miten päin olla, mitä tehdä. Anna yritti myrkyttää itsensä, muttei kuollut. Kamppaili itsensä kanssa ja lopulta hyppäsi junan alle. Tunnetilojen kuvailu tanssin kautta oli todella upeaa ja koskettavaa."

"Pietarhovi oli mykistävä. Jopa liian pramea. Paljon taskuvarkaita liikkeellä. Pietarhovi pitää kokea kaikkine puutarhoineen ja kullan kimalluksineen."

"Venäläinen hotelli on mielenkiintoinen kokemus, mutta jaksoin hymyillä silti selfiessä. Kymmenen minuuttia odotin lämmintä vettä ja vesi oli melko ruskeaa. Ei tehnyt mieli pestä hiuksia eikä muutenkaan viettää aikaa suihkussa. Aamupalapöydällä käveli kulkukissa. Tämä maa on niin iso ja hämmentävä, että sain siitä vasta pintaraapaisun. Suomeen on hyvä palata. Kaipaan omaa sänkyäni. Heippa!"