Älypuhelimen rantautuminen elämääni lisäsi Facebookin käyttöäni. Tykkään katsella ihmisten kuvia. Elämästä, luonnosta, tapahtumista, käsitöistä, kaikesta itse tehdystä, sisustuksesta. Mutta sen sijaan en usko, että kenenkään elämä on niin täydellistä millaisen kuvan sieltä saa. Facebook ei ole todellista elämää. Se on Facebook-elämää. Mä oon niin onnellinen- tyypit ovat erityisen epäilyttäviä, koska jos ihminen on onnellinen, miksi sitä tarvitsee todistella? Täytyykö sitä hokea itselleen, jotta varmasti kuvittelisi olevansa onnellinen, vaikka olisi onneton? Myös nämä mun rakaskultamussukka sitä ja tätä- ihmiset ovat epäilyttäviä. Haluaisin olla joskus banaanikärpäsenä heidän keittiössä.

Mietin eräs päivä, miksi tuo älypuhelimeksi kutsuttu kapistus on lisännyt Facebookin käyttöäni, kun haluaisin vähentää sitä. Tutkimusten mukaanhan Facebookin käyttö voi aiheuttaa ahdistusta ja masennusta! Sen ennaltaehkäisyyn tosin auttaa myös realistinen ajattelu, että yhtälailla sillä kaverilla täydellisen rakashanipöön kanssa vietetty todellinen elämä sisältää erimielisyyksiä, röyhtäisyjä, pieruja, unohduksia, monia tunneskaaloja eikä vain ah niin ihanan täydellistä keittiökaappien valintaa Ikeassa täydellisen auringon paistaessa täydelliseen elämään. Joten täydelliset ihmiset, minä en ainakaan usko teitä.

Niin, jäljitin kaiken alkulähteeksi Facebook-kuvakkeen, joka on puhelimeni aloitusnäytössä. Siirsin sen tänään pois näytöstä, jonka näen etusivulla. Kas kummaa, unohdin pitkäksi aikaa koko Facebookin, koska en nähnyt kuvaketta eikä mieltäni näin ollen painanut nuo ilmoitusten  määrät, jotka näkyvät kuvakkeessa. Ah, tämä oli todella tehokasta. Suosittelen!

Olen käynyt innokkaasti maalaamassa syksyn aikana. Tässä muutama tuotos. Maalaaminen on intuitiivista eli aiheet nousevat intuition kautta. Maalaaminen on muuten todella ihanaa, terapeuttista, kerta kaikkiaan ihan mielettömän mukavaa.

Elämän puu.

Satumaalausta.

Alemman perhoskuvan piti valmistua ensin tälle pohjalle, mutta tämä jäi omaksi kuvakseen.

Eheytyminen.