Tätä pohtii entinen kilpaurheilija. Ja pohdin tätä naisen kannalta, koska en tiedä juurikaan miehen kehoelämästä. Mutta naiset. Sain oman kehoni kilpaurheilulla suhteellisen ylirasittuneeseen tilaan sekä hormonitoiminnan täysin sekaisin. Urheilun lisäksi kun keho kuormittui vielä stressillä ja muilla elämän osatekijöillä niin kuinka keho voisikaan kestää sellaista? Nyt, kun en ole käynyt juoksulenkillä (niin en edes muista koska viimeksi) ja olen siirtynyt kehotietoiseen elämään, voin ehdottomasti paremmin. En allekirjoita mitenkään nykyajan naisten fitness-kulttuuria.

Naisen hormonitoiminta on monimutkainen palapeli. En ymmärrä sitä täydellisesti vieläkään, mutta omassa olotilassa sillä on uskomaton vaikutus, kun se toimii. Kehotietoisuudella on yllättävän iso vaikutus ihmisen hyvinvointiin. Oman kehon kuuntelu on hyvinvoinnin tärkeimpiä avaimia. Ei väkisin väännetty punttitreeni tuskahiessä. Liikkuminen toki on ihmiselle todella hyväksi kunhan sen tekee kehoaan kuunnellen. Se, että ladataan tauluun pakkosuoritusohjelma, toimii ehkä lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä käsissä tulee olemaan varmasti myös ongelmia.

Siispä mitä olen itse tehnyt? Lopettanut pakottamisen. Jos energiat ovat vähissä, en pakota itseäni. Kevyt kävely riittää. Luonnon ihastelu ja vaikka metsässä haahuilu. Lihaksia voi käyttää arjen askareissa kiinnittämällä asiaan huomiota. Jos on päivä, että tekee mieli juosta mäkeä, juoksen mäkeä. Jos tekee mieli pomppia, pompin. Kehoni tietää tarkalleen mitä se tarvitsee minäkin päivänä. Lisäksi olen lyhentänyt liikuntatuokioita. Vartin jumppailu on ihan ok. Sekin on ok, ettei jonain päivänä tee yhtään mitään. Tämä oli aluksi (ja on välillä vieläkin) vaikeaa minulle, joka parhaimmillaan treenaili 25 tuntia viikossa. Armeliaisuus ja oman kehon kuuntelu- siinä omat taikasanani.

No mutta lihonko minä nyt, kun olen vähentänyt radikaalisti liikuntaa? En ole lihonut ainakaan toistaiseksi. Vaikuttaa, että olen hieman hoikistunut ja kehon lihakset ovat tulleet paremmin esille. Selluliittia on kadonnut  huomattavasti ja kaikki turvotukset poistuneet. Keho näyttää hyvältä ja ennen kaikkea tuntuu hyvältä. Uskon, että ruokavalio on se isoin tekijä painonhallinnassa. Tässä omat vinkkini ruokavalioon:

- Juo vettä. Juo paljon vettä. Ei yhtä lasillista aamulla vaan ainakin 2-3 litraa päivässä. Vähitellen päivän mittaan. Itse aloitan aamun juomalla heti puoli litraa vettä. Vesi laittaa kuonat kiertämään ja kuiva keho aiheuttaa pitkällä tähtäimellä ongelmia.

- Syö paljon kasviksia, vihanneksia, marjoja ja vähän myös hedelmiä (hedelmissä on paljon sokereita, joten pelkästään niistä ei kannata koostaa ruokavaliotaan). Suosi luomua ja lähituotteita. Käy itse kesällä/syksyllä marjassa. Suomen luonto on loputon aarreaitta!

- Jätä valmisruuat ja einekset. Itse haen kaupasta ruokapuolelta lähinnä vihanneksia, hedelmiä, kalaa, piimää ja luonnonjogurttia. Mutta jos joskus tekee mieli vetää Saarioisten pizza niin anna mennä. Näitä sattuu kaikille.

- Mieti mitä lihaa syöt. Kauppa on täynnä stressi- ja antibioottilihaa. Maistat eron, kun hankit lihaa suoramyynnistä. Itse hankin punaisen lihan suoramyynnistä ja olen vähentänyt sitä muutenkin. Sen sijaan kala on hyvä valinta, samoin kana. Kanaa en ota ikinä missään mömmöissä pyöriteltynä vaan naturellina.

- Jätä makujogurtit ja kaikki kylmähyllyn pikkupurkit. Puhdasta maitorahkaa käytän joskus. Makujogurtit ja makurahkat sisältävät hurjan määrän sokereita. Itse käytän luonnonjogurttia ja sekoitan sinne marjoja, siemeniä, pähkinöitä ym.

- Käytä siemeniä ja pähkinöitä. Parapähkinä päivässä ja et tarvitse seleenilisää. Auringonkukan- ja kurpitsansiemenet ovat täynnä magnesiumia ja hivenaineita. Pähkinöitä kourallinen on hyväksi, mutta kannattaa muistaa kohtuus. Maapähkinät eivät sen sijaan ole hyvä juttu eivätkä minkäänlaiset suolapähkinät tmv.

- Tee itse ruokasi. Palaa takaisin vanhanaikaisten ruokien pariin ja sovella niitä jos olet mielikuvituksellinen ihminen. Porkkanalaatikko ja muut laatikot, erilaiset keitot, puurot...perusruoka on pop!

- Vältä vehnää. En itse syö leipää paitsi näin kaamosaikaan vehnätöntä ruisleipää, koska se tekee hyvää maksalle. Vehnä on oikeasti ikävä juttu keholle. Jos joskus erehdyn syömään vehnää, tunnen sen heti olossani. Maha menee tukkoon, väsyttää ja tulee muutenkin turta olo. Puurohiutaleissa käytän tattaria ja puhdasta kauraa (jota keitetään kauemmin kuin minuutti. Pikahiutaleet on vähän sama kuin söisi vessapaperia, ei ravintoarvoa)

- Käytä hyviä öljyjä. Kylmäpuristettu kookosöljy on ehdoton suosikkini, kreikkalainen oliiviöljy ja avokadoöljy. Jätä rypsiöljy.

- Vähennä kahvinjuontia. Ihmisen olisi ihan hyvä pysyä hereillä muuten kuin kahvilla. Kahvi voi myös väsyttää entistä enemmän. Siirry luomukahviin jos vain mahdollista. Oma kahvimukillinen sisältää aamulla ruokalusikallisen kookosöljyä ja teelusikallisen hunajaa. Aivan ihanaa.

- Käytä blenderiä. Sillä saa tehtyä terveellisistä raaka-aineista vaikka mitä ihanaa!

-Syö usein, mutta vähennä määriä. Syön itse noin kolmen tunnin välein. Toisten verensokeri kestää tasaisena pidempiä aikoja ilman ruokaa, mutta olen huomannut, että voin paremmin usein syödessä. Pieniä määriä ja usein. Sillä ei muuten edes liho.

- Vältä alkoholia. Siinä on sokeria ihan tosi paljon. Se turvottaa. Vaikka ei ole coolia olla ilman niin ole silti. Ole vielä coolimpi. Joskus on kiva ottaa vaikka lasillinen viiniä hyvän ruuan kanssa tai ystävän kanssa höpötellessä. Kultainen keskitie on hyvä tie.

- Älä rakenna kehoasi lisäravinteiden varaan. Käytän itse vain rehellistä kalanmaksaöljyä liuoksena. Yritä saada vitamiinit sun muut ruuasta. Purkista otettuina niissä on se vaara, että keho laiskistuu ottamaan niitä ruuasta, koska saa niitä suoraan purkista ja asettaa tällöin omaa toimintaa säästöliekille. Keho on viisas.

- Herkuttele joskus. Se tekee psyykeelle hyvää ja elämässä saa myös nauttia. Jos kehosi vaatii suklaata ja pullaa joka päivä, se ei ole tasapainossa.

Ja naiset, jättäkää se vaa´alla hyppääminen. Miksi tehdä siitä ylimääräinen stressitekijä elämään? Kävin hiljattain työterveystarkastuksessa ja hoitaja kysyi painoani. Vastasin: "Niin, hyvä kysymys, koska en ole käynyt vaa´alla kymmeneen vuoteen. En tiedä. Tiedän kehoni tilanteen omasta tunteesta ja siitä meneekö samat housut jalkaan ja silmilläkin vähän näkee onko ylimääräistä tullut. Näyttää siltä, että aika hoikka olen edelleen." Hoitaja ei vaatinut muuten menemään edelleenkään vaa´alle enkä saanut lähetettä psykiatrillekaan. :D

Ihanaa alkanutta joulun odotusta ihanat naiset (ja myös miehet)! Pitäkää huolta itsestänne. :)

WP_20151127_004.jpgWP_20151108_005.jpg