Ajatelkaapa, että tämä kuva on otettu järven pinnasta. Järven pinnasta, joka heijastaa yläpuolella olevan maiseman. Huikeaa! Miten paljon kaikkia hienoja yksityiskohtia elämällä on tarjota! En tiedä voiko niihin kyllästyä koskaan, koska aina löytyy jotain uutta. Jotain mikä on ollut aina, mutta yhtenä päivänä huomaat sen ja se tuntuu ihan uudelta. Katselin pari päivää sitten taivaalla lipuvia pilviä ja ne näyttivät jotenkin kesäisiltä. Miten pilvetkin voivat näyttää erilaisilta eri vuodenaikoina? Talvella ne ovat raskaita ja yhtenäistä massaa, mutta nyt ne alkavat näyttä kesäpilviltä. Hämmentävää.

Puolen vuoden projektini alkaa olla lopuillaan. Älä osta uusia vaatteita ja sisustustavaroita. Enkä ole ostanut! Paitsi yhden hiihtojuomavyön Levillä tehdyille hiihtolenkeille, koska edellisen (joka oli vuodelta miekka ja kypärä) suuosa oli homeessa. Eikö ollutkin aika hyvä peruste hankkia uusi... :D Nyt täytyy sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Alku tälle projektille oli todella vaikea. Ne pimeät marraskuun päivät eivät tuntuneet yhtään kivoilta. Mutta ajan myötä mieleni ei antanut enää merkitystä vaatteiden ym. ostamiselle. Ei tuntunut halua, ei tuntunut enää tarvetta. Pärjäsin ilman. Ennen kaikkea huomasin, että tuo osa itsessäni alkoi tasapainottua. Välillä alkoi tuntua ihan hullulta, että ihmiset kiertävät kauppakeskuksissa ja ostavat. Ostavat, ostavat ja ostavat lisää. Vanhaa ja käyttökelpoista tavaraa raijataan kaatopaikoille ja kirpputoreille. Tilalle ostetaan uutta. Miksi? Mitä järkeä tuossa kaikessa on? Miksi ihminen ei ole koskaan tyytyväinen? Miksi koko ajan tarvitaan uutta? Vaikka ihminen on pohjimmiltaan metsästäjä-keräilijä niin eihän tällaisessa keräilemisessä ole mitään järkeä.

Niitä minä mietin ja mietin edelleen. Samalla olen alkanut huomata hetkessä muiden käytöksessä olevat neuroottiset piirteet, kun olen saanut otteen omaan itseeni. Pakko mennä salille, pakko juoda, pakko mennä lenkille.. me olemme niin mielemme orjia. Neuroottisia, pakkomielteisiä. Oma persoonani on neuroottinen, koukutun hetkessä asioihin. Entisenä kilpaurheilijana olin itsekin pakonomainen liikkuja vielä pitkään kilpavuosienkin jälkeen. Oli vain pakottava tarve, sitä kutsutaan myös riippuvuudeksi. Nyt sekin on kaikonnut. Tässä samalla. Hämmästyttävää. Mutta arvatkaapa oliko aluksi vaikea myöntää näitä totuuksia itsestä itselleen? Oli. Mutta se kannatti.

Olen huomannut, että ostamattomuusprojektissani ensinnäkin rahaa on säästynyt ihan hirveästi (ja sehän on hyvin loogista) ja toisekseen elämän prioriteetit ovat muuttuneet. Sisäinen tyhjyys ei lähde millään mikä tulee ulkopuolelta. Kaikki lähtee itsestä. Ja sitten, olen voinut panostaa hyvälaatuiseen ruokaan. Ostanut vaikka sen pirun kalliin kotimaisen kalan. Kyllä siihen on nyt ollut varaa, kun olen priorisoinut elämää.

Onhan ollut haastaviakin hetkiä ja niitä ovat erityisesti olleet kauppareissut rakkaiden ystävieni kanssa. Silloin on piru hyppinyt olkapäälläni avaamassa jo kukkaronnyörejä, mutta sydän on lopulta ottanut vallan. Tämä prosessi on eniten opettanutkin toimimista oman mielen kanssa. Opettanut sitä, että ajatukset ovat ajatuksia. Että ihminen on jotain paljon suurempaa kuin ajatukset, joita pyörii päässä loputtomasti päivästä toiseen. Olen opetellut meditoimaan, hiljentämään mieltä ja pysähtymään. Todennut, että mieli saa melskata, mutta sydämeni on se, mikä minua jatkossa ohjaa. Ei ajatukset, pelot, riittämättömyys, syytökset.. mikään niistä ei palvele ihmistä, joten miksi elää sellaisten varassa.

Nyt olen käsittänyt myös kuinka paljon minulla on vaatteita. Sallin itselleni kyllä jatkossa hankkia jotain kivaa, mutta tämän projektin myötä kaikki on muuttunut. Ei ole tarvetta, ei ole mitään mitä täytyisi täyttää jollain ulkopuolisella. Elämä on yksinkertaista, me vain teemme siitä monimutkaista. Ei tarvitse kuin uskoa itseensä. Elämä on rankkaa ja epäreilua, mutta ei ole muuta keinoa kuin hyväksyä asiat niinkuin ne tapahtuvat. Elämää ei voi ymmärtää. Se on suuri salaisuus ja tämän oivaltaminen avaa oman itsen sisällä oven vapauteen ja painolastien putoamiseen harteilta. Elämän salaisuutta ei voi ymmärtää, joten go with the flow.  Kun minä muutun, kaikki muuttuu. Eikä ulkokultaisuudella ole enää mitään merkitystä. Suosittelen tällaista pysähtymistä ihan jokaiselle!