Konjakkihiustenhoito jatkuu. Itse asiassa se on osoittautunut kohdallani aika toimivaksi näin muutamien viikkojen kokeilujen jälkeen. Ensinnäkin, hiusten rasvoittuminen on vähentynyt huomattavasti. Liikkuvana ihmisenä olen ihan haltioissani, että hiustenpesukertani alkavat rajoittua nykyään kertaan viikossa mikä on ihanaa, koska hiukset säästyvät, kun niitä ei rassaa koko aikaa. Toisekseen, hoitopäivän jälkeen hiukset ovat ihan mielettömän pehmeät. Siis minulla, joka omistaa korppukuivat luonnonkiharat, on kerrankin pehmeät hiukset. Olen jalostanut konjakkihoitoa myös niin, että yhdistän siihen hierontaa eli hieron päänahkaa, kun seos on päässäni. Konjakki tehostaa verenkiertoa, joten odotan kesäksi kunnon hevosenharjaa! ;D

Kevään varma merkki on ilmestynyt sillä löysin kasvoiltani pisamia lisääntyvässä määrin. Kevät tarkoittaa paljon kaikkea ja kohta voidaan taas päräyttää ilmoille keskustelu Suvivirrestä. Kirjoitin siitä vuosi sitten kolumnin. Edelleen samoilla linjoilla.

**************************

Jo joutui järki harhateille

Viime aikoina on käyty keskustelua Suvivirren kohtalosta. Voiko sitä enää laulaa kevätjuhlissa? Sopivatko sen sanat juhlatilaisuuteen? Voitaisiinko kenties laulaa yksi tai peräti kaksi säkeistöä vai muutetaanko koko laulun sanoitus? Harkittaisiinko tilalle täysin uskontoneutraalia laulua, joka ei herättäisi kenessäkään mitään ajatuksia eikä loukkaisi kenenkään uskonnonvapautta? Linjaus ilmoitettiin hiljattain ja saamme edelleen jatkaa myös virallisesti tämän hienon laulun laulamista kevätjuhlissa.

Mietin välillä, miksi tällaisia asioita pitää ylipäätään pohtia oikein työpöytien ääressä. Muistan joskus opiskeluaikoina lukeneeni tekstin, jossa mietittiin, vaikuttaako Rasmus Nallessa Kallen piipunpolttelu kasvavien sukupolvien tulevaan tupakointiaktiivisuuteen. Tuolloin mieleni valtasi samanlainen tunne, jossa päällimmäisenä kysymyksenä on: haloo? Tämänkaltaiset ajattelumallit ovat hyvin hämmentäviä. Tällä kertaa tosin emme pohdi vain yksittäisen lasten sadun lakkauttamista, vaan olemme kaivamassa hautaa omalle kulttuuriperinnöllemme.

Jokaisella maalla on oma kulttuurinsa sekä identiteettinsä, joita ylpeydelle kannetaan. Ne ovat perintöä, jota jätämme tuleville sukupolville ja joka tekee meistä omaleimaisia. Minkä nimissä tällaisia mietintöjä tehdään? Uskonnonvapaus? Suvaitsevaisuus? On hieno ajatus, että me suomalaiset olemme suvaitsevaisuuden edelläkävijöitä. Voisimme tosin suvaita myös omaa valtauskontoamme ja sen tuomia perinteitä. Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että sen nimissä luovumme omasta identiteetistä ja omasta kulttuurista. Suvaitsevaisuus ei ole myöskään sitä, millaista kiihkoa on maassamme nähty esimerkiksi kirkkoa vastaan. Suvaitsevaisuus ei tunne vihaa, epäluuloa eikä arvostelua.  

Suvaitsevaisuutta ei kannattaisi liikaa rummuttaa, koska se sisältää aina vallankäyttöä. Minä suvaitsen sinut tuollaisena kuin olet. Minä suvaitsen tapasi toimia ja elää. Kysymys kuuluu: mikä minä olen suvaitsemaan kenenkään valintoja ja tapaa elää? Ei, se ei ole minun tehtäväni tässä elämässä. Tällainen vallankäyttö on vaarallista ja aiheuttaa kitkaa ihmisten välille. Olennaisin kysymys on: miksi emme voi elää rauhassa niiden sääntöjen ja lakien puitteissa, joita yhteiskunnassa on? Suvaitsevaisuus on paljon enemmän kuin oman kulttuurin alasajoa.

Antakaa minun laulaa jatkossakin Suvivirteni. Laulan sen joka tapauksessa.